Seikkailu öisessä kaupungissa 1/2

Eli koulussa meille tuli tehtäväksi kirjoittaa pieni kertomus, ja suurena Supernatural-fanina, kirjoitin hieman inhimillisemmän version Castielin elämästä, ei siis oikeuksia Castieliin (Muihin hahmoihin kyllä.)

Nousin sängystä. Vaihdoin pyjaman pois. Pussasin lapsia otsalle. Vedin päälleni ruskean, pitkän takin. Avasin ulko-oven, ja hävisin yön pimeyteen ja kylmyyteen.

Minä ja vaimoni, Marigold, olimme eron partaalla. Oikea työni on kauppias Terran likööriputiikissa, mutta sivutyönä toimin etsivänä. Vaimoni ei oikein pidä siitä, että jahtailen huumediilereitä pitkin kaupunkia. Hänen mielestään olen huonoa vaikutusta lapsille.

Kuljin pitkin sivukujaa, joka oli täynnä kissoja. Ne riitelivät jostain raadosta. Tunnustelin taskuani. Siellä lepasi kaunis pistoolini. Kujan päässä oli ovi. Vedin taskustani tiirikan ja avasin sillä oven.

Koko sen ajan, jonka olin Vancouverissa asunut, tiesin ettei kannattanut yrittää napata roistoja ilman asetta. Terrassakin näki jos jonkinlaista heppua.

Hiivin takahuoneeseen. Voimakas sikarin haju leijaili ilmassa. Kuulin vanhan miehen puhuvan. Se oli Fars. Olin jahdannut häntä jo kuukausia. Hän oli taitava voro ja osasi peittää jälkensä. Käännyin kulman taakse. Vartija seisoi jämäkästi pääovella. Vedin syvään henkeä ja juoksin vartijan luo. Kalautin miehen kanveesiin, poliisit saisivat heitää tämän tyrmään. Jatkoin pääovesta sisälle. Nojatuolissa istui Fars. - Kappas vaan, sehän on Castiel Davis, kuinka iloinen yllätys, Fars myhäili. Olin hiljaa. Aikaisemmin olin kuullut Farsin puhuvan jollekulle. Huone oli kumminkin tyhjä. Kyseinen henkilö on varmaan paennut takaovesta.

- Kutsu miehesi pois piilosta Fars, tiedän että tämä on ansa, sanoin. Vanhan miehen ilkikurinen hymy oli ajaa minut raivon partaalle. - Mikä ihmeen ansa? Fars kysyi. Tiesin, että hän valehteli. Nostin aseen Farsin pään korkeudelle, ja laitoin varmistimen pois päältä. Istahdin pöydänkulmalle. - Kenen kanssa puhuit? kysyin. Fars nosti kulmakarvojaan. - Vanhan tuttu, hän sanoi. - Todellako? Saat kolme sekuntia aikaa, sanoin äkäisenä. Fars vain istui siinä hiljaa ja hymyili. Naurahdin hieman. Odotin vielä hetken. - Vie sitten salaisuus hautaasi Fars, hyvästi, sanoin ja painoin liipaisimesta.

Talvi tulee!

Jep, nyt on taas se aika vuodesta, kun talvi tekee tuloaan, ja asiat alkavat muutenkin muuttua. Halloween tuli ja meni, olen aina halunnut koittaa kurpitsan kaivertamista, mutta, kun se ei täällä ole tapana, niin minkäs sille voi. Rauhallinen aika kumminkin lähestyy ja voi rauhassa kirjoitella blogia viltin suojissa. Vielä kupillinen teetä tai kaakaota, niin sanoisin, että siinä hivotaan jo täydellisyyttä. Vuoden unisin aika on alkamaisillaan ja ihmiset alkavat tehdä niitä asioita, mitä talvella on tehtävä. Keräävät talvivarastoa kaikenlaisille tavaroille ja hyödykkeille. Joulu onkin lempijuhlani. Siinä on jotakin tiettyä tunnelmaa. Ruokakin on hyvää ja Jouluisin saa aina eniten lahjoja. 

Ystäväni kertoi minulle sarjasta nimeltä Supernatural, enkä oikein innostunut siitä. Mutta vähän ajan päästä hän uudelleen esitteli sen minulle. Katsoin yhden jakson ja toisen ja kolmannenkin, ja ennen kuin huomaankaan, tuijotan tietokoneen ruutua silmät sikkuralla neljältä yöllä, kouluiltana. Kaverit olivat onneksi empaattisia, vaikka taisivatkin ensisilmäykseltä arvella aivohalvausta...

Siinäpä se sitten taisikin olla, viekää tätä epäinhimillistä karkkia kavereille jaettavaksi ja se on moro!

Lempianimet

No moiiiiii, taaasss!

Nyt mie kerron vähän miun lempianimeista. Studio Ghiblin elokuvia ei lasketa, koska ne on ikivihreitä ja kaikkien suosikeita, mutta niin:

- Himouto! Umaru-chan (katsonut läpi)
- Shugo Chara! (katsonut läpi)
- Smile Precure! (katsonut läpi)
- Sailor Moon (en ole katsonut vielä kokonaan, kun niitä on vaan niin sika monta)
- Steven Universe (ei ole anime, mutta tosi hyvä)(katsonut läpi)

Tiedän, niitä on aika vähän, mutta, ne lisääntyvät, kun mielen tupsahtaa lisää :)

Siinä teille kynäntäyteistä karkkia kavereille, ja moro!

PS. Käy katsomassa tämä blogi, se on kiva.

Draamaa, draamaa kaikille!

Tereveppä tereve!

Nyt aattelin kirjottaa siitä, kun joutuu pakostakin tekemään asioita, mistä ei tykkää! Talvi tulee ja kylmä ja minun piti alkaa pitää koulussa housuja, koska on niin viluinen sää. Ylensä pitäisin siis hametta, mutta tämä hallainen ja epätoivoinen synkkyyden aika valtaa sielumme! Mutta muuten talvi onkin varmaan toisiksi lempivuodenaika. Syksy on ekana, kun on just sopiva, ei liian kuuma tai kylmä. Kesällä on lämmin ja silloin saa kylläkin kauniita kuvia+hyvä luonnonvalo+uiminen järvessä, mutta muuta hyvää siinä ei sitten varmaankaan ole. Talvella taas saa kyllä peuhata lumessa, mutta kaikki kivat vaatteet hautautuu talvivaatteiden alle. Ja, no, keväästä en sano mitään, etten synnytä mitään mielenosoituksia. Mutta mielipiteensä kullakin, eikä se minua haittaa, vaikka tykkäisikin, enemmän kesästä tai keväästä.

Siinäpä teille kritiikkistä karkkia jaettavaksi ystäville, ja nähkäämme ensi postauksen parissa.

PS. Pitäisi oikeasti kirjoittaa joskus jotain positiivista...

PPS. Kaho tää, tää o hyvä

Iloiset kuvat

Nämä kuvat tekevät minut iloiseksi:

Siinäpä teille vähän kuvia jaettavaksi, nähdään taas!

Gou tsek tis aut: Klik tis!

Goodbye, youth...

Moikkaa!

Heti perään uusi postaus, sillä, no, ei syytä...
Kertoisinko siis ehkäpä elämäni kohokohdista ja mutakuopista, niin pääsisitte tuntemaan minut vähän paremmin.

Seiskalle siirtyminen oli todella raskasta aikaa minulle, sillä pidin ihan sikana alakoulustani, joka oli söötti, pieni kyläkoulu, jossa oppilaita ei koskaan ollut yhteensä yli seitsemääkymmentä. Koulumme on antanut minulle paljon muistoja, eikä yläkoulu tule koskaan olemaan minulle sama asia. Joillekkin yläkouluun siirtyminen tarkoittaa pakkomeikkausta, poikaystävää ja kaveriporukan kanssa pepun heilutusta oppilaskunnan järjestämissä pikkujouluissa. Verenkierron pysäyttävät pillifarkut eivät minua kylläkään kiinnostaa, lieneekö minut tiputettu päälleni vauvana. Kumminkin, oli miten oli, tämä on minun tapani elää, enkä aio viettää sitä massateininä. Tietenkin massan mukana kulkeminen on helpompaa niille ihmisille, jotka eivät vielä itseään "löytäneet". Minulla taitaakin sitten olla jokin Peter Pan-syndrooma, kun en halua oikein kasvaa ollenkaan. Minun tapauksessani "Kerran lapsi, aina lapsi" muotoutuukin sitten varmaan aika hyvin.

Unelmoin aina seesteisistä päivistä ystävien ja perheeni kanssa. Se lämmittää sydäntä, kun tietää, että aina on joku, joka on paras ystävä tai paras äiti vain muutamalle henkilölle, ja yksi niistä olen minä. Siksi minua surettaa aina ihmiset, joiden ihmis-suhteet eivät ole niin hyvin. Auttaisin heitä, jos vain voisin...

Niin, elämän iloisia hetkiä löytyy aina tasapainottamaan surulliset hetket...
Ehkä se on syy, miksi tällä koukeroisella elämänpolulla käynti on joskus niin rankkaa. Elämän jousipyssy se vaan hiljalleen pingottuu, kunnes se laukeaa, ja osuu maalitauluun.

Joten eläkäämme elämäämme niin, että se nuoli osuisi keskelle maalitaulua, vai mitä?

Siinäpä teille karkkia jaettavaksi ystäville, tavatkaamme seuraavan postauksen parissa.

PS. Chekkaa tosi paras blogi täältä!

Alkupamaus

Hej på dej!

Tänään aloittelutekstiä, ja muuta kivaa, eli mukava asento, popparit kouraan ja senkun matkaan! (Tai siis, pysy vain paikallasi.)

Eli Etelä-Karjalan kauniilta mailta teille ääneen puhuu allekirjoittanut ja täältä voit löytää piristystä niin kivaan, kuin ei niin kivaan päivään. 13-vuotias, eli parhaassa iässä. Kun ei tahdo enää polvet kantaa aamulla, niin tietää, että keski-ikä lähestyy.

Harrastan harajukua, ja lähinnä fairy keiaamista. Showtanssin, uin (ihan huvikseni), käyn coneissa ja pidän sen verran hauskaa, kun päivään vaan mahtuupi. Ystävät on tärkeitä, ja perhe suuri osa elämää. Eli riemulla ovet paukkuen hyppää pulkkaani, niin laskemme tämänkin mäen yhdessä nauraen.

Eli siinäpä sitten kivasti karkkia jaettavaksi kavereille, me näemme seuravan postauksen parissa!

PS. Chekkaa myös hauskan ja vähän sekoilevan bestikseni blogi täältä!